torstai 29. maaliskuuta 2018

Uimarengas korvassa eli verikorva

Tiistaina iltapissalla ihmettelin hetken töppösen vasenta korvaa, joka näytti olevan ainakin ajoittain kovin luimussa. Olen hirveän kova kyttäämään koiriani, varsinkin töppöstä, ja rekisteröin kaiken vähääkään oudon. Unohdin kuitenkin asian sisään tullessamme. Keskiviikkona aamulla korva oli valahtanut entisestään ja näytti että koko koira kävelee pää vinossa, ja pissin jälkeen sisälle päästyämme hyökkäsin räpeltämään sitä. Korvalehden yläreuna oli aivan turpea, suorastaan epätodellisen pullea, tuntui kuumottavan ja oli kovin arka. Etsin siitä haavaa, puremajälkeä tai jotain muuta outoa, en löytänyt. Koira ei raapinut korvaa eikä se näyttänyt vaivaavan sitä muuten kuin että kosketusarka oli. Nakkasin siinä tohinassa sitten koiralle kipulääkkeen naamaan ja kiirehdin töihin. Mies oli iltavuorossa ja jätin sille viestin, että kun herää, katsoo korvaa. Mistä sen tietää jos turvotus leviää vaikka päähän saakka, tässä vaiheessa ei ollut aavistustakaan mikä sillä on. Kiva aina näissä tilanteissa jättää koira kotiin ja lähteä töihin...




Kellon tullessa kahdeksan soitin klinikalle. Olin siihen mennessä ehtinyt jo googlettaakin ja löysin verikorvan. Sana oli etäisesti tuttu, mutta olen aina luullut, että sellainen tulee juuri jonkun haavan seurauksena. Eläinlääkäri vahvisti lukemani: se voi tulla täysin spontaanisti ilman mitään syytä. Vähän niinkuin ihmisillä voi esim. kovaa aivastaessa revetä verisuoni silmässä, ja silmä näyttää kovinkin hurjalta, koirilla sama voi tapahtua korvassa. Verisuoni siis vuotaa ja veri pakkautuu korvaan. Sellaisen voi mennä puhkaisemaan/imemään tyhjäksi klinikalle tai tehdä sen itse kotona, jolloin riskinä on, että suoni alkaa uudelleen vuotaa ja korva on pian yhtä turpea. Tai sitten sen voi tyhjentää ja tikata kiinni, jolloin ennuste kai on aika hyvä, mutta se on taas yksi nukutus ja pieni leikkaus, ja tämä koira on viime vuosina nukutettu niin monesti ja herää kerta kerralta huonommin, että ei kiitos ellei ole aivan pakko. Tai sitten voi vaan odottaa, varsinkaan pystyyn korvaan ei määräänsä enempää verta mahdu. Pakkautuva veri tukkii ajastaan vuodon ja sitten se imeytyy sieltä pikku hiljaa takaisin elimistöön. Tässä riskinä, että korva saattaa jäädä kovinkin ruttuiseksi. Ja onhan se nyt ihan hemmetin kipeä oltava, ja pelottaa että se repeää omia aikojaan ja sitten hukumme vereen. Ell oli sitä mieltä, että jos nyt en ihan välttämättä halua tulla näyttämään koiraa, eikä se rupea vaivaamaan enempää, hän ei suosittele että sille tehdään mitään. Paitsi jos korvassa on tulehdus, silloin se pitää toki hoitaa pois. Kipulääkkeestä en älynnyt erikseen kysyä, mutta onneksi on tuota arsenaalia jäänyt selkäjutuista ja siihen riittää oma mielipide, että kipeä on. On siis lääkitty. Kotiin päästyäni tutkailin korvakäytävää kanssa, ei se tulehtuneelta näytä, eikä eritä mitään.

Korvan paise ei nyt parissa päivässä ole ainakaan yhtään pienentynyt, päin vastoin sanoisin, että tänään se on lerpattanut vielä enemmän kuin eilen. Veri painaa niin paljon, että korva parka ei jaksa pysyä pystyssä. Turvotus on vain korvan kärjessä ehkä max 1/3 korvalehden alueella, ja se tuntuu ensin siltä, että koiralla on lasten uimakellukkeet korvassa. Kummallisinta mitä ikinä olen joutunut omassa koirassani tunnustelemaan.

Vähän nyt ihmetyttää mitähän tästä mahtaa tulla. Ulkonäköseikat ei niin liikuta, mutta sydämestä kouraisee kun tämä koira taas kerran sairastaa ja toivoisin, että se paranisi mahdollisimman pikaisesti ihan sen itsensä vuoksi. Voi voi pöne.

 

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Mun elämä

Give me the eyes so I see, give me ears so I hear, give me love so I know what love is, give me the freedom to think, to be me... niin huikean kaunis päivä ja taas oli päästävä lumikengille. Talvi alkaa käydä vähiin ja kukaan ei voi luvata, onko ensi talvena edes lunta, pönen selän kunnosta puhumattakaan. Elämä on tässä ja nyt. Vapauden tunne oli niin huumaava että tuntui että kyyneleet vaan valuu silmistä. Tällaista ei voi sanoin kuvailla, eikä se näytä videoltakaan läheskään siltä miltä tuntui. Paratiisi maan päällä.



keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Osteopaatti Mari Vidgren: Urheilukoiran huolto -luento

Paikallinen eläinkauppa järjesti luennon, mihin yhdistyksemme jäsenet pääsivät maksutta. Oletin, että otsikon mukainen nimeke pitää sisällään lämppä-, jäähdyttely-, venyttely- ym. ohjeita. Enemmänkin luento painottui "koska osteopaatille"-mainostamiseen... mutta olipahan tuolla vähän asiaakin, tässä lyhennelmä:


-koiran elämän peruselementit
*oikea, sopiva ravinto. Sisältää lisäravinteet, ainakin kovassa treenissä
*puhdas vesi
*riittävä lepo
*eläinlääkäri, hammashuolto
*kehonhoito: fysioterapia, hieronta, osteopatia, kiropraktikko, akupunktio jne tarpeen ja yksilön mukaan. Osteopaatista tullut nykyään vähän muoti-ilmiö, älä unohda perushierontaa. Vidgrenin mielestä osteopaattia tarvitaan jonkin ongelman korjaamiseen ja sen jälkeen elämän pitää jatkua, perus ylläpitoon ja onko kaikki ok-tarkastuksiin riittää hieronta. Myöhemmin kuitenkin sanoi että 6k väli ihan ok käydä...?
*turvallinen ympäristö
*varusteet: valjaiden tulee olla istuvat (kaularangan liikerajoite voi tulla myös huonoista valjaista), vaatteet tarpeen mukaan
*oikeaoppinen valmennus = ikäkauteen sopiva

-koiraa ei ole tehty agiin tai mihinkään muuhunkaan meidän keksimään harrastukseen -> päiväohjelman oltava tasapainoinen ja pelkkä lajitreeni ei ikinä saa korvata perusliikuntaa ("emmä ehdi lenkille niinä päivinä kun meillä on treenit" .... )

-koiralla on suorahkot SI-nivelet -> mahdollistaa todella pitkäkestoisen, energiatehokkaan liikkumisen, joka saalistajalle tyypillistä




-"keho on mestariteos"
*jos ei pelitä, vrt. rikkinäinen auto: kilinää, kolinaa, nykii ja potkii
*osteopaatti = "öljytään masiinaa". Nivelet, nikamat, selkäranka -> liikettä sinne missä se on estynyt -> hermosto, verenkierto, lihakset, lymfakierto, sisäelimet jne parempaan
*kuriositeettina: vasemman puolen munuaisen verenkierto on yksi "heikoin lenkki", jossa voisi jopa sanoa olevan käyneen suunnitteluvirheen. Tämä pitäisikin googlettaa.

-ihmiseen verrattuna eläin ei odota osteopaatilta mitään, ei ennakkoluuloja hoidon tehosta tai tehoamattomuudesta, ei myöskään plasebovaikutusta

-osteopaatti ei tee täydellistä koiraa, vaan korjaa kunkin koiran vain niin hyväksi kuin se voi olla. Esim rakenteen aiheuttamia puutteita ei voi poistaa.

 -itsekorjaamismekanismi elimistössä vahva, vrt. käteen tullut haava: jos ei hyytymistekijöissä ongelmaa kuten normaaleilla ihmisillä ei ole, se paranee itsestään
-tämän takia hoidon jälkeen tärkeää noudattaa annettuja ohjeita "ota seuraavat päivät rauhassa", "seuraava viikko vain pissatukset hihnassa" jne -> elimistölle aikaa hoitaa osteopaatin aikaansaama paranemisen alku loppuun asti!




-urheilukoirille tulee lajista riippumatta väistämättä pieniä tapaturmia, liukastumisia, virhearviointeja jne joita ei kaikkia kerkiä edes huomata, koska korjaa nanosekunnissa itse liikeradan -> rasitusvammoja tulee aina -> 6kk välein ihan hyvä käydä osteopaatilla. 2kk välit, mitä jotkut harrastaa, hieman turhan tiheään, kannattaisi ennemmin käydä välissä siellä tavan hieronnassa

-lajitreenit kannattaisi aloittaa vasta vuoden iässä, kun kroppa oikeasti kehittynyt! Ei auta, jos on välikuvattu terveeksi, ei pitäisi silti kiirehtiä. Kropassa on kuitenkin kaikki kesken.

-pentu vastaanotolle vain, jos tekee 4m kamikazeloikan kalliolta alas tms -> juurikin siksi että pennut kesken kehityksen, ei hyötyä tarkistella kun kropassa kaikki muuttuu vielä

-1v ikään saakka ainoa treeni saisi olla tasapainoilua tasapainotyynyllä -> asentotuntoreseptorit kehittyy. Muutama minuutti kerrallaan riittää hyvin ja nimenomaan asennon pitämistä paikallaan, ei mitään temppuja tyynyn päällä.


-toipilaat (leikkaus tms) ennemmin fyssarille, kuntouttamiseen tarvitsee erilaiset ohjeet kuin korjaamiseen
-poislukien pitkään vaivanneet ontumat tms joihin vasta aikojen kuluessa löytyy syy ja esim leikataan -> kivun välttely pitkään on takuulla tehnyt sekundääriongelmia muualle
-synnyttäneet nartut pentujen luovutusiän jälkeen ennen aktiiviseen elämään palaamista myös hyvä käyttää tarkastuksessa
-samoin seniorit, kun aktiiviura alkaa hiipua. Huomaa, että lajitreenejäkään ei kannata lopettaa kuin seinään, kevennä pikku hiljaa jotta jo saavutettu lihaskunto säilyisi mahdollisimman pitkään. Mahdollisuuksien mukaan pieniä harjoituksia myös vanhalle koiralle.

-peruskunto: kestävyys, nopeus, voima. Minkään lajin temppuja ei voi treenata ilman näitä.
-jokainen hyppy tai muu treeni on askel lähemmäs rasitusvammaa -> mieti aina montako toistoa tarvitsee ja vältä niitä "kokeillaan nyt vielä kerran" -otoksia!
-alkuverkka (15-20min, tarpeellinen aika ei vähene vaikka koiralla olisi mikä ihmetakki päällä) & loppujäähdyttely (=lihas saa venyä jotta kuonat lähtee liikkeelle) ensiarvoisen tärkeitä
-nesteytys: opeta juomaan käskystä, jotta hellepäivänä levottomassa kisaympäristössä tms saat koiran varmasti juomaan. Kuivuneilla lihaksilla (elimistöllä) vaarallista urheilla.

-treenin jälkeen lepo on erittäin tärkeää. Ei auta, että on se ollut 8h yksin kotona päivällä.




-traumaan akuutti ensiapu on aika KYLMÄ, jotta kudosvaurio ei pääsisi niin isoksi
-ei ole huono idea ostaa autoon, treenikassiin jne räjäytettäviä (ravistettavia) kylmäpakkauksia

-ylipaino urheilukoiralle ehdoton ei

-kipulääkekuurin aikana tarkista vatsansuojalääkkeen tarve, vähintään maitohappobakteeria kannattaa antaa, jottei mennä ojasta allikkoon

-suomen luonto on mahtava!
-uusi lumi = kuin kahlaus vedessä, kävelyä, max ravia, ei syöksyloikkia
-kesällä uinti, kahlaaminen, mieluummin rannan suuntaisesti rauhassa kuin lelun perässä hulluna

-monipuoliset lajit, agikoirankin pitäisi tehdä jotain muutakin kuin agia, jotta tulee käyttäneeksi kroppaa monipuolisemmin

-toipumisajat on usein tosi pitkiä, ja moni vamma ei koskaan kuntoudu täysin alkuperäisen veroiseksi. Panosta siksi siihen, että loukkaantumisia ei tulisi.


Postauksen kaikki kuvat viikonlopulta mökiltä. Joskus mä aina mietin mitä kaikkea sä oikein osaat ajatella.


maanantai 12. maaliskuuta 2018

Osteopaatin kautta tansseihin

Lauantaina ajettiin Helsinkiin ja käytiin osteopaatilla. Pöne on käynyt viimeeksi joulukuun alussa, ja silloin oli puhetta n. 3kk käyntivälistä. Viikonloput vaan meni ja aina oli muka huono aika lähteä reissuun. Koira on voinut tosi hyvin, ja kysyin tuossa välissä sähköpostilla mielipidettä lumikenkäilystä, mitä olemme paljon harrastaneet. Sanoi, että käy juuri niihin iliopsoas-lihaksiin, mutta jos oireeton, tuskinpa on syytä vähentää tai lopettaa. Muistutti vielä lämmittelyn tärkeydestä.

Sunnuntaina oli kisa Janakkalassa ja samalla saisi kätevästi kaksi sinne päin suuntautuvaa reissua yhdistettyä. Mutta mitä jos koirasta löytyykin jotakin isoa ja osteopaatti käskee olla monta päivää rauhassa? Onko joku seuraaminen kovin rasittavaa (muuta kuin niskalle)? Voinko mä sitten kisata? Olisiko parempi nyt vaan mennä kisaan ja käydä eri reissu osteopaatilla? Pyörittelin asiaa joka suunnasta, kunnes ratkaisu oli aivan selvä: jos koira on niin jumissa että sille määrätään rankan hoidon jälkeen lepoa, sitten se on, ei sellaisella ole eettistä kisatakaan vain siksi ettei vaan tiedä asiasta. Varasin ajat molemmille, Sieni ei ole käynyt moneen vuoteen kuin hieronnassa eikä ollut muuta syytä kuin alkuviikosta käyty keskustelu veljen omistajan kanssa: "nämäkin täyttää jo 7v eikä ole enää mitään nuoria".

Pöne oli ensin. SI-nivelet auki eli liikettä tuli kuten pitää, samoin kallo, kaula, ranka ja selkä tuntui hyvältä. Mutta! Koiran toisesta kyljestä (muistaakseni oikea) löytyi "pysähtynyt" alue, osteopaatti mietti pitkään miten kuvailisi ja lopulta päätyi sanomaan, että se tuntuu melkein kuolleelta, kylmältä. Tuo hoito on muutenkin välillä siinä rajoilla, että en tiedä mitä ajatella. Vaikutukset olen kiistatta todistanut, joten en mä sitä epäile huuhaaksi, mutta se näyttää ja kuulostaa välillä edelleen aika mystiseltä. Tarkistettiin vielä anatomian kirjasta ja siinä kohdalla on haima. Koiralla haima osallistuu mm. rasva-aineenvaihduntaan ja tyypillinen oire on ulosteen muuttuminen vaaleaksi, lisäksi toimintahäiriöt näkyy verikokeessa. Mitään sellaisia ongelmia ei ole koskaan ollut, ja alue saatiin käsiteltyä ja se muuttui "lämpimäksi". Jäämme seurailemaan. Jos nyt joku haiman vajaatoiminta tässä lähiaikoina ilmenee niin sitten vaan pitää tämä mielessä, muuten ei syytä murehtia kuulemma. Kerroin jo aluksi, että venyttelee nyt jonkin verran myös takaosaa, mutta tekee paljon sellaistakin, että venyttää etupään syvään ja jää leikkiinkutsuasentoon, missä selkälihas nykii. Se on voinut sillä yrittää helpottaa tätä haiman alueen ongelmaa. Jännä nähdä, muuttuuko tämä nyt. Lisäksi vielä toisen iliopsoaksen alueella ihan pientä kireyttä, se vapautui nopeasti. Koira kyllä muistaa että siellä on ollut kipua, koska oli tosi varautunut kun sinne päin mentiin. Antoi kuitenkin ihan nätisti käsitellä, mutta ilme oli sellainen, että pidin kaulavilloista itse kiinni, saattaisi hyvin murahtaa ja napata. Ohjeeksi saatiin kotona venytellä lenkin jälkeen lämmintä koiraa niin, että se makaa kyljellään ja reidestä+kyljestä tai edempää lavasta "työnnän" koiraa pituussuunnassa, aika napakasti saa painaa, molemmin puolin.

Sitten oli vuoron vaihto ja Sieni pääsi. Reisien toispuoleisuudesta kerrottuani mitattiin ne, siihenkin on ihan oma laitteensa. Sienen ilme oli ihanan kauhistunut, olipas epäilyttävää :D Vasen oli 37cm ja oikea 34cm jos oikein muistan, eli oikeassa olin kun sanoin että erottaa sen kädelläkin kumpi on huonompi. Jotain pientä Sienessäkin oli, mutta isoin murhe oli sen selkäranka, useammassa kohdassa sekä ihan rintarangan alussa että lantion puolella nikamat oli vinossa ja koira oli kovin jäykkä, kun seisten taivutettiin s-kirjaimen muotoon. Loppupäässä epäili ensin että voi olla spondyloosia, mutta siihen on joku pieni liike millä sitä voi kokeilla, jolloin ranka kääntyy niin että luupiikin pitäisi painaa niin että koira reagoi kipuun. Sieni maata retkotti silmät puoliummessa koko ajan eikä selkeästi ollut yhtään kipeä mistään kohdasta, niin käski unohtaa tämän, ei siellä mitään piikkejä ole. Nikamat ei ensin kauhean hyvin reagoineet käsittelyyn, mikä oli vähän huolestuttavaa ja osteopaattikin oli ihmeissään, mutta nostettiin koira kyljeltään seisomaan jotta sai vähän eri tavalla käsiteltyä, ja sitten tilanne vähän parani. Kyllä se lopulta jopa minun silmääni taipui s-kaarelle aivan eri tavalla kuin alussa. Sieni sai kotiläksyksi tehdä jalkojen välissä kasia namilla ohjaten niin, että tekee tosi tiivistä kaarta ihmisen jalkojen ympäri ja kyljet taipuu siinä kunnolla. Se osaa sen temppuna käskystäkin, mutta tällöin linjat ovat paljon loivemmat.

Ei saatu käskyä ottaa erityisen rauhallisesti, joten päätin että katson tilanteen koepaikalla ja kokeilen miten Sieni esim. hyppyjään tekee. Jos ei tee, jätän sitten väliin. Illalla oltiin porukoilla yötä ja veli vaimokkeineen kävi siinä kanssa. Kotona mä olisin pitänyt koirat täysin toimettomana, mahdollisesti jopa portin takana eri huoneessa, jotta ne makaa ja lepää ennen koetta. Nyt sitä vilinää ja vilskettä oli aivan eri tavalla eikä ollut mikään ideaali valmistautuminen kokeeseen, mutta no can do. Onneksi yöllä Sieni ainakin sai hyvin nukuttua mun kanssa vieraspedissä, kotona se ei saa tulla sänkyyn joten kylässä se nauttii siitä koko rahan edestä :)

****

Tanssikisa alkoi FS:lla. Toin Sienen häkkiin halliin aika aikaisin, koska musiikki oli aika kovalla ja halusin että se ehtii tottua siihen. Temppujaan se teki fyysisesti hyvin, mutta tuntui aika väsyneeltä, paras terä oli kyllä poissa. Ennen omaa vuoroa jännitti taas ihan hirveästi, yritin järkeillä mutta ei oikein auttanut. Kyllä siinä vaan tulee sellainen paine, kun on ajanut ihan helvetin kauas kisaan, niin toivoisi ettei ole turha reissu bensan ja ajan haaskaamisineen vaan saisi sen haluamansa tuloksen. Päätin keskittyä siihen, että alusta asti käskytän kunnolla, viime (rally)kokeissa ongelma on ollut se, että jännityksen takia ääni ei tule kunnolla. Ohjelma alkoikin ihan hyvin, koira tuli syliin, alas, kumarrus, korin haku, kumarrus. Tässä meni maahan, annoin olla. Sitten tulee kävelypätkä missä ensin kieppejä ja sitten pujottelua liikkeessä, lopuksi kasia paikallaan. Koira tuli huonosti seuraamaan ja tuijotteli eteensä aitaa tai sen takana jotakin, eikä reagoinut ekoihin kieppi-käskyihin mitenkään. En oikein ymmärrä mikä sille tässä tuli. Niitä piti olla kolme, mutta vasta vikan se teki. Tässä vaiheessa ohjaajaa tietysti tuskastutti jo kovin ja käskytyskin alkoi olla luokkaa "KIEPPI!!!!11". Pujottelukin oli alkuun vähän nihkeää mutta kyllä se siitä, kasissa oltiin jo liian aikaisin joten pikku pätkä seuruuta siihen että saatiin musiikki kohdilleen. Ekan sienen hakuun lähti ihan sairaan kovaa, kehä oli hirveän iso eikä olla läheskään noin pitkillä matkoilla treenattu koskaan. Mietin jo kehään tutustumisessa kuinka lähelle kehtaan laittaa sienet, mutta se näyttää tyhmälle jos tilaa on mutta käytetään vain pientä aluetta. Nosti sen sienen kuitenkin ihan ok sikäli kun näin, itse pyörähdän ja peruuttelen siinä. Koriin laitto onnistui. Sitten tulee peruuttelua, en muista oliko siinä alussa kanssa joku säätö (tarjoaa siihen usein kumarrusta), peruutuksen päätös kumarrukseen onnistui. Sitten lasken korin, kutsun koiran ja käännyn ja se hyppää käsirenkaan läpi, sekin meni hyvin. Toisen sienen hakuun se lähti vielä kovempaa kuin ekan, ja ennen omaa pyörähdystä näin että ottaa noin sadan metrin päästä vauhtia myyrästysloikkaan. Voi hyvä helevetti... Oman pyörähdyksen jälkeen näen että se nostaa nurin olevaa sientä ja ravistaa sitä oikein kunnolla, siihen painokas "koriiin!!1" -käsky. Rekvisiitan käyttö on siis hyvin vapaata, kunhan homma ei millään tavalla näytä siltä, että koira palkkaa itseään kehässä, eeeh. Koriin tuonti onnistui, Sieni on joskus siis huolimaton ja sieni saattaa pudota ohi korin. Sitten tulee 2x yhteishyppy, kättä vasten seisomaan nousu ja vielä yksi hyppy, Sieni teki kolme hyppyä ja jouduin taas antamaan aika painokkaan "käteen"-käskyn kun se meinasi vaan hyppiä. Lopuksi jalkojen välissä eteenpäin, taaksepäin ja vielä vähän eteenpäin, nostin tässä sienen ylös ja rintaani vasten ja ihailin sitä. Sitten alas ja koira vielä syliin odottamaan loppua, oltiin vähän ajoissa.

Vireeltään ihan kauhea suoritus, molemmat ääripäät samassa ohjelmassa, ja muutenkin oli tuskaisaa kehässä, Sieni ei oikein ollut mun kanssa vaan teki mitä halusi ja miten halusi, mikä on sille aika epätyypillistä. Toi kieppi-pujottelupätkä on monesti ollut mietinnässä, se on aina ollut ohjelman heikoin lenkki koska koira ei vaan jotenkin tykkää siitä. Siinä on myös ollut se ongelma, että sienet vetää sitä tosi kovasti puoleensa ja esim niitä kohti kävely ja kiepit/pujottelu ei onnistu, se jäätyy tuijottamaan niitä. Koska kokeeseen valmistautumiseen oli taas aivan liian vähän aikaa, päädyin treeneissä kieltämään ongelman sen sijaan että olisin tehnyt sille mitään. Sieni on tällaisissa asioissa aivan hirveän haastava koira, jollekin toiselle voisi sanoa että nyt sitten loppui toi tuijottelu ja alahan tehdä kieppejä kuten sanottiin, esim. pönen kanssa asia olisi yhdessä treenissä käsitelty. Sienelle kun yhtään kovemmin sanoo että noin ei saa tehdä, se ei sitten tee enää yhtään mitään seuraavaan x viikkoon ja näyttää vaan siltä, että aina mua hakataan... Kokeessakin kävely oli poispäin sienistä. Silti se jumitti, kyllähän se näki ne alussa ja tietää että ne on siellä. Ne myyrästysloikat on kanssa ollut treeneissä vähän sellainen juttu, että välillä nostaa rumasti ja välillä nätimmin, en ole siihenkään puuttunut. Olisi pitänyt. Nyt ongelma räjähti käsiin kokeessa, ensin kieltäytyy luopumasta sienistä ja pyörähtelemästä ja sitten kun pääsee noutoon, purkaa sen "no vihdoin!!!!" sieneen. En ollut lainkaan tyytyväinen ja oli aika yllätys, että pisteet riitti kumaan kuitenkin. Toisaalta ihan se ja sama, Sienen kanssa tavoite on kuitenkin alusta asti ollut voittajaluokassa ja nyt kun tämä on pois alta, en taatusti mene uudelleen avoon, vaan koulutan sille kunnon ohjelman ja ilmestyn sitten voittajaluokkaan kun homma pelittää.

Mari Väänänen: "Kaunis harmoninen esitys. Hyvin suoritettuja liikkeitä. Koreografiasta jäi vähän lyhyt tunne, olisi katsonut pidempäänkin. (Musiikki oli täsmälleen sama kuin alossa, vain 1.42. Alossa peruutuksen+kumarruksen tilalla oli vain samaa pujottelua, muuten liikkeetkin samat.) Sieniä voisi poimia vähän kauniimmalla otteella :) Sujuva ohjelma."
tekninen: määrä 41, laatu 43
taiteellinen: kumppanuus 43, koreagrafia 40
yht 167

Mari Owsley: "Kekseliäs tarina. Kauniisti ohjattu koiraa. Hienoa yhteistyötä :)"
tekninen: määrä 43, laatu 42
taiteellinen: kumppanuus 45, koreografia 40
yht 170

Nadja Böckerman: "Lyhyehkö ohjelma, jossa kuitenkin riittävästi liikkeitä. Innokas sieniapuri, joka suoritti kuitenkin tarkasti. Musiikki oli hieman tasapaksu, sopi kuitenkin teemaan vaikka olisin ehkä kaivannut hieman "kepeämpää" menoa :) Saisiko ohjaaja itsestään irti (esiintymiseen) enemmän poweria näyttävämmän kokonaisuuden kannalta?"
tekninen: määrä 41, laatu 40
taiteellinen: kumppanuus 42, koreografia 40
yht 163

Yllättävän vähän arvon tuomaristoa häiritsi ne kieppien kiellot, mulla on siinä kuitenkin myös pieni käsiele suullisen käskyn lisäksi, joten luulin että kävi varsin hyvin selväksi että jotain olisi pitänyt tapahtua muttei tapahdu. :D Tuota mä jäin ihan miettimään että oli tasapaksua ja ohjaaja tylsä. Olen samaa mieltä, olin vielä enemmän kauhusta kankea kuin yleensä koska kaikki meni niin päin persettä :D , mutta silti aika hämmentävää. Olen ajatellut, että Sieni on sellainen koira jonka esityksen pitää olla hillitty ja kaunis ja ohjaajan hyvin vähäeleinen ettei näytä siltä että itse teen enemmän kuin koira. Tänään se kyllä oli kovin riehakas ja tasapaksuus oli sienten runtelusta kaukana, niin ehkä siksi olin korostetun koomaisen tuntuinen itse ja musiikkikin turhan pliisu? No, musiikki on muokkaamaton pätkä biisin alusta ja sitä ei voi pidentää, ne sientenhakukohdat on sellaiset "iskut" ja sinne väliin ei mahdu enempää, niin pitää etsiä sille voittajaan täysin uusi musa ja rakentaa koreografiakin toisin. Ja kouluttaa se koira niin, että kentällä voi olla vaikka itse jeesus mutta silti ei voi jumittaa ja kieltäytyä muusta kun ei pääse sinne, ja että sitten kun niitä sieniä haetaan, niitä ei tapeta. Sillä oli pentuna noutokapulan kanssa ihan samaa, mutta siitä päästiin. Nyt on treenit olleet liian sellaista "pääasia että on kivaa" enkä ole uskaltanut kouluttaa koiraa. Vähän sama ilmiö rallyssa, mutta nyt on tanssin luokkanousut ja rallykoularit taskussa niin aika taas vähän edistyä eikä vain petailla hyvää mieltä.

Sienen ohjelmaa ei kuvattu, ei ollut silloin ketään tuttua vielä paikalla. Ja ehkä ihan hyvä niin, tuskin tekisi mieli itsekään katsoa koko kauheutta...ylituomari Väänänen nauroi vielä palkintojen jaossa, että ei saattanut jäädä siitä jälkimmäisestä sienestä mitään jäljelle ensi esitykseen.





Sitten oli usean tunnin tauko, pöneä käytin vähän kävelemässä ja treenailin pihalla. Halliin toin sen aika viime tipassa ennen htm alon koirien tarkastusta ja kehään tutustumista. Koiran väsytys oli vaikea homma, sekin tuntui edellisen päivän jäljiltä aika nuupealta, pelkäsin että treenaan sitä jo liikaa. Häkissä pöne odotti tosi nätisti. Tarkastukseen menin viimeisenä, ja kysyin tuomarilta saanko ottaa namilla kun koira pelkää sua. Lupasi, mutta sanoi ettei se mitään pelkää, itse saan sen pelkäämään. Oli aika ärsyttävää neuvomista, käski sitten lopettaa namin syötön ja näyttää mitä se tekee jos päästän siitä irtikin. Pöne vähän haisteli sitä ja oli ihan lunkina, mutta sanoin että on meillä yksi hylky pk-kokeesta kun se oli sitä mieltä että ei tarkasteta ja että tämä on ihan opetettu juttu miten se tehdään. Aika pitkään se sitä halusi silitellä, mikä oli minusta aika tarpeetonta. Eikä se oikeasti edes pelkää, se inhoaa ihmisiä ja on oppinut että irvistämällä pääsee, mutta yleensä pelkoon vetoaminen on helpompaa. Niin tai näin, en tykännyt, tämä oli mun ja pönen 85. yhteinen kisa/koe ja väitän että tunnen koirani paremmin kuin joku random tuomari joka näkee sen ekaa kertaa. Vaikka totta sinänsä kyllä se, että monesti ohjaaja saa koiran käyttäytymään jollain tavalla ja pahentaa helposti asiaa. Mutta mulla on oikeus pitää koirasta kiinni jos haluan, ja nyt jos se olisi purrut tuomaria, se olisi tietenkin suljettu kokeesta ja vika olisi ollut mun. Juoksutarkastus ei ole mikään luonnetesti ja siksi "näytä mitä se tekee jos tehdään näin" oli todella outo kommentti.

Treenasin vielä vähän nameilla hallissa ennen omaa vuoroa, ja sitten vielä edellisen koiran tultua kehästä ja tuomareiden kirjoittaessaan kommentteja leikittiin patukalla. Pönen leikkiminen on niin äänekästä etten viitsinyt aiemmin häiritä toisen suoritusta. Se oli ihan riittävä pätkä. Esittelyn tullessa seurautin koiran kehän ovelle, käskin istua, irroitin pannan ja seurautin tässä-käskyllä kehään. Se katseli samalla vähän kehää. Vein sen aloituspaikkaan, nyökkäsin tuomareille vasta sieltä, otin koiran asentoon ja aloitettiin. Pöne oli aivan hiirenhiljaa ja tuntui jopa hieman väsyneeltä, en pystynyt katsomaan niin paljoa ylös ja eteen kuin olin suunnitellut, vaan teki mieli varmistella tuleeko se koira siellä missä pitää. Alun välissä peruuttamisessa sattui joku ihme sekoaminen, koira pullahti pois asennosta ja pyörähti itse takaisin ennen kuin kerkesin sanoa mitään. Vasemmalla peruutuksessa ennakoi eteenpäin jatkoa pysähtymällä, olisin peruuttanut vielä pari askelta itse mutta annoin periksi ja vaihdoin suuntaa. Oikealla juoksu jäi vahingossa vähän lyhyeksi. Oikealta vasemmalle takaa vaihdossa unohdin käskeä koiran seisomaan, joten se istui pysähdyksessä. Seisominen olisi näyttänyt omasta mielestäni siistimmältä, ei muuta väliä. Hyppelyt ja sivuaskeleet meni ihan hyvin. Sivulaukassa ekalla tauolla piti olla kaksi käsien läpi hyppyä, mutta oltiin vähän myöhässä niin tein vain yhden. Jälkimmäisellä pätkällä inasen jätätti, en oikein tiennyt omia linjojani ja vähän toi meni samoissa paikoissa pyörimiseksi, niin se ei ollut sujuvaa, ja päädyttiinkin niin että loppu meni turhan lähelle tuomaristoa :D Loppu ok ja kehästä ulos seurattiin nätisti, ei ruvennut vinkumaan edes siinä niin kuin yleensä viimeistään, kun tietää että nyt mennään palkalle! Käskin taas istua hihnan luona, kytkin koiran ja seurattiin häkille, ja sitten se oli jotenkin ihastuttavan yllättynyt "ai nytkö syödään!" kun otin purkin häkin päältä.

video tässä. Voi nyt tuota pönen häntää <3 Itse olin koko ohjelman ajan aivan tippa linssissä siitä liikutuksesta, että syksyn selkäongelmien jälkeen edes oltiin tänään täällä. Lisäksi kuten sanottu, jos mun laskut pitää paikkansa, tämä oli meidän 85. yhteinen kisa/koe kymmenennessä eri lajissa. Pöne on mun ensimmäinen harrastuskoirani ja sen kanssa olen kasvanut aikuiseksi, ja siltä jää kyllä niin suuret saappaat että eihän kukaan koskaan voi yltää läheskään samaan, millään asteikolla.

Mari Väänänen: "Siisti hallittu esitys. Kaunis ohjelma. Monipuoliset positiot, hyvin ohjattu."
tekninen: määrä 44, laatu 44
taiteellinen: kumppanuus 44, koreografia 42
yht 174

Mari Owsley: (ei kommentoinut mitään, olikohan se niin mykistävän kauheaa vai hienoa...? :D Vai suuttukohan se mulle siitä siruntarkastuskeskustelusta...?)
tekninen: määrä 40, laatu 43
taiteellinen: kumppanuus 43, koreografia 40
yht 166

Nadja Böckerman: "Hieno alokasluokan ohjelma! Tarkkaa tekemistä, hienoa seuraamista. Rauhallista ohjaamista. Tykkäsin!"
tekninen: määrä 45, laatu 47
taiteellinen: kumppanuus 46, koreografia 42
yht 180

Pöneä pyydettiin ykköspallille mukaan palkintojen jakoon, mutta sanoin että valitettavasti ahdistuja ei halua tulla autosta enää ulos. Harmi, mutta mitäpä sitä koiraa kiusaamaan. Nyt on taas lahjakortteja, janakkalassa voittaa näköjään aina :D En ollut ajatellut opettaa pönelle muita positioita, en usko että se kovin helpolla oppii, kun seuruu on niiiiin vahva. Edessä poikittain oloonkaan ei ole mitään muuta sanaa kuin "tuleppa" ja kädet tolleen, eikä se osaa mitään muuta suuntaa siinä kuin tuon. Tietty jos opettaisi oikealle ja väliin kaikki suunnat, niin olisihan siinä ehkä sen verran että voisi avoa kokeilla? Nyt se ei osaa kovin hyvin kääntyä eikä peruuttaa kuin vasemmalla. Tai sitten vien sen uudestaan aloon, kun ei Sienikään ehdi noita kaikkia lahjakortteja käyttää.

Lupasin heille kotimatkalla hampurilaiset, mutta ostinkin lihapiirakat ja saivat ne vasta kotona. Ja sitten piti vielä kasvattaa kuolajojoa odotellessa että pimeässä olkkarissa saisi jonkinlaisen kuvan otettua. :D


tiistai 6. maaliskuuta 2018

Sieni ja sen veli

Mun veljellä on uus pikkuveli. Se on sellainen spanieli. Mun veli oli eka sitä mieltä, että en saa leikkiä sen spanielilla, mutta kyllä me sit yhdessä tuumin liiskattiin se. Mitäs on kaikkein pienin. Välillä piti sanoo veljellekin, että et viittis mitään sukurutsaa yrittää, mut helpoiten siitä pääsi kun pissi johonkin ja hämäsi sen haistelemaan sinne pitkäksi toviksi. Miehet, miehet. Mä niin tykkäsin siitä spanielista (vaikka sekin on mies, mut se oli vielä niin pieni, ettei ymmärtänyt niistä jutuista mitään), voisinko saada oman cockerin? T. Sieni